Kesäloma

KESÄLOMA TAKANA!
Koko kesäloma odotettiin varsan syntymää ja niin hän se jäi viimeiselle lauantaille.
Eillinen lauantai 3.6.10  jää varmasti mieleen piedemmäksi aikaa.
Viikonloppu alkoi sillä, että Nala saapui hoitoon viikonlopuksi. Viivi ollut hoidossa jo useamman viikon.
Lauantai aamuna menin normi ruoka vesi kierrokselle. Ensimmäinen yllätys oli kaninhäkillä,
Esmeralda meidän Ranskispupu tosi huonossa kunnossa. Oli saanut hengitystietulehduksen joka ilmoitti olemassa olostaan vasta, kun tilanne oli paha.

Olimme suunnitelleet lauantaille Lahteen lähtöä, menisimme katsomaan Möllin jälkeläisiä.  
Piia oli lupautunut jäämään kotimieheksi ja huolehtia kotona elukat.
Lähdimme aamupäivästä ajelemaan Haikulaa kohti. Matkalla noin klo.13.00 Piia soitti kotoa, että kani on mennyt kanientaivaaseen =(
“Mitä” meidän varasteleva tallipupu Esmeralda on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Tämä asia painoi mielen matalaksi.

Perillä Haikulassa odotti kumminkin ihanat pennut! Niin ja tietenkin mukava isäntäväki =)
Pennuthan oli tietenkin niin suloisia ja niin paljon muistuttivat Mölliä pienenä.
Kiitos isäntäväelle mukavasta seurasta ja hyvästä ruuasta =)

Kotiin lähtö venyi, kun seura oli mukavaa…
Kotiin lähtöä tehdessä sain jälleen Piialta puhelun kotoa! “mietin jo, että mitähän nyt”
Puhelimesta kuului vain esin kohinaa ja sitten, MEILLE ON SYNTYNYT VARSA!…
Uskomaton juttu, että kaikki sattuu samana päivänä ja taas minä olin muualla, kun varsa syntyi.
Onneksi kumminkin kaikki on hyvin ja laitumella kirmailee nyt musta oripoika =)

Matka Haikulasta kotiin tuntui pitkälle, kun tiesi mitä kotona on vastassa.
Siellähän se pihatossa oli aivan ihanan suloinen varsa.
Kiitos kuuluu Piialle ja Piian kaverille Natalialle suuresta avusta kotona!
Taisi olla ensimmäinen varsan syntymä mitä Natalia oli seuraamassa. 
Kiitos Natalia, kun olit Piian apuna!

Sellaista mahtui siihen lauantaipäivään!

Nalasta uusia kuvia omalla sivulla!